torstai, 27. elokuuta 2009


Tällaisen tyynyn tein pari päivää sitten. Ajatuksena monikäyttöinen pyöreä tyyny mutta ainakin näin aluksi tarkoitettu kuvassa olevaan pahviseen istumista kestävään koriin. Tyynystä tuli myös siitä syystä minulle mieleinen, että sitten kun väriin kyllästyn voin heittää tyynyn värikylpyyn ja lopputuloksena on uusi mielenkiintoinen tyyny. Materiaaleina käytin tähän tyynyyn valkaisematonta (roskaista) lampaanvillaa, Jytkyä ja silkkisifonkia sekä paljetteja (merinovillaa pienissä määrin).
Kaava oli pyöreä ja lampaanvillaa laitoin n.kolme kerrosta ja niiden päälle paksusta jytkystä leikkaamani linnut ja leikkuujätteestä syntyneet aallot. Ja viimeiseksi laitoin valkoisen pyöreän silkkisifongin joka oli hieman isompi kuin kaava. Lintuihin ja aaltoihin ompelin merinovillalla mielivaltaisesti kuparin ja turkoosin värisiä paljetteja. Sitten vain rullasin ja rullasin ja huovutin käsin jne. Sifongin sain loppujen lopuksi tarttumaan aika helposti kovaa voimaa käytten. Lopputuloksena oli kestävä kangas jossa linnut ja aallot tulevat pintaan.
Tyyny tarvitsi kuitenkin vielä narunkin, niimpä tein narun rullaamalla ja samalla liitin myös yhden linnun narun toiseen päähän pienellä huopalenkillä. Hieman kosteana tein tyynyyn reiät narua varten ja muovasin tyynyn narun ja muovitäytteiden avulla omaan muotoonsa kuivumaan sekä odottamaan omaa puuvilla tyynyään sisään. Lopputulokseen olen yllättävänkin tyytyväinen. Ainoana miinuksena voisin sanoa sen, että jos minulla olisi tällähetkellä pöytätilaa leveämpänä kuin tiskipöytä niin tyynyn sisäpuolikin olisi nätempi. Mutta kuitenkin nyt jälkeenpäin ajateltuna olisi eri kaavakin voinut toimia ja olisin saanut halutun lopputuloksen niin. Joka kertaa oppii ja hoksaa uutta. Se on tämän huovutuksen ihanimpia puolia.

keskiviikko, 26. elokuuta 2009

Pussukka on valmistettu kokonaan poikkeuksellisesti merinovillasta. Ja kaavahuovutuksella. Koristeeksi juhlallisuutta tuomaan laitoin kuparin värisiä paljetteja ja muutama pienen helmen.
Pussukan sulkeminen ja avaaminen tapahtuu siis kokonaan vain tällä huopanarulla.
Ja lopuksi kuva pussukasta läppä auki. Pussukkaan mahtuu siis vain pientä ja välttämätöntä tai se käy myös seteli/kortti pussukasta.

maanantai, 10. elokuuta 2009


Tämä olikin suurempi projekti mitä alunperin ajattelin. Niimpä suunnitelmaa täytyi muuttaa pienemmäksi mutta silti sain siitä suuritöisen. Alkuperäissuunnitelmaan olisin tarvinnut yli 500 palloa ja sen huomattuani päätin muuttaa suunnitelmaa sillä laiskuus meinasi tulla näidenkin laiskanpallojen tekovaiheessa. Toteutuneeseen suunnitelmaan palloja meni siis kokonaista 180kpl:tta. Paljon kyllä sekin.
Aikaa meni myös muiden materiaalien keräämiseen ja löytämiseen. Pienellä paikkakunnalla on huonot puolet juuri siinä että ett löydä sitä mitä haluat ja sellaisia liikkeitä ei välttämättä ole missä niitä myydään. Kalastin timanttipisara helmiä vaikka ja mistä mutta tuloksetta myös netistä. Sitten kas menin halpahalliin toisella paikkakunnalla ja löysin timanttiketjun, josta sain purettua tarvitsemani timantit. Myös muita osia sain samaisesta ketjusta.
Tarvikkeita siis meni monet sukkahousut, lampaanvillaa (paljon), siimaa, reikävannetta, pari mutteriruuvia, timantteja ja ketjusta osa palloketjujen kiinnittämiseen reikävanteeseen, ketjua sekä miehen avaimenperästä rinkula. Tuli siis hyvin kierrätettyä tavaraa.