
Ensin kananen sai koivet, tein ensin kolme pienempää uloketta ja sen jälkeen yhdistin ne villakaitaleeseen, josta syntyi pitkä pitkä koipi. Niin tein siis kaksi kertaa, jotta sain kaksi koipea. Sitten tein nokan, paksumpi kuin koiven ulokkeet. Sen jälkeen tein alustavasti siivet, pyrstön ja heltan. Yhdistin ne myöhemmin työhön. Kaiken tämän jälkeen alkoi vartalon huovuttaminen ja sen alustaminen siihen vaiheesee että pystyin lisäämään ulokkeet. Toki muistin laittaa kaavan sisään, että saadaan aikaiseksi sitten se pussi kanasen sisälle. Ensin alustin kanasen toisen puolen ja liitin pyrstön ja yhden koivista sekä nokan tässä vaiheessa. Sen jälkeen oli kaavan vuoro. Kaava väliin ja toisen puolen tekoon. Tähän osaan liitin myös koiven. Sitten vain huovutin osat yhteen ja huovutin, huovutin ja huovutin. Jonkin ajan kuluttua lisäsin siivet ja heltan. Sitte, sitten kun oli huovutettu työ suhteellisen tiiviksi poistin kaavan tekemällä aukon toisen siiven alapuolelle. Kaava pois ja työtä kutistamaan, ensin rullaamalla ja lopuksi laittialle läiskimällä. Kun kananen oli juuri sopivasti kutistunut pesin kanasenn kuuma/kylmä kylvyllä ja muotoilin sekä laitoin orrelle kuivumaan ja silmiä odottelemaan. Tämä oli sitten kaiken kaikkiaan kanasen kuoriutuminen.
kasvoista: eli kaikki muu on tehty märkähuovutuksena mutta silmät kananen sai neulahuovuttamalla.
kasvoista: eli kaikki muu on tehty märkähuovutuksena mutta silmät kananen sai neulahuovuttamalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti