maanantai 16. marraskuuta 2009

Joulupallot Kattokoristeeseen

Neljä isoa joulupalloa matkalla kattokoristeeseen ruokapöydän ylle. Aluksi tein neljä valkoista palloa, joiden halkaisija on n.10cm, sitten alkoi se miettiminen ja hakeminen mitä kaikkea tänä jouluna haluankaan laittaa. Nauhoja, timantteja, kuvioita, värejä jne. vaihtoehtoja oli hirveästi mutta kuitenkin päädyin aika yksinkertaiseen. Monenlaisia materiaaleja hankinkin näitä ja vain näitä neljää palloa varten ja kuinkas ollakkaan vain tiimarin korttikuviot pääsivät mukaan rautalangan kera.
Kattokoristeeseen on sitten tarkoitus laittaa risuja ja hiukan kimallusta eli joitain timantteja. Katsotaan nyt, kun sinne asti päässään jouluvalmisteluissa ja sitten kun sen aika on. Vielä ei koristeet omille paikoillensa pääse.

Joulukoristeita on tulossa toki lisää ja vielä erimuodoissa mutta osan materiaalit ovat vielä hakusessa ja jokunen joululahjakin pitäisi ehtiä tekemään.
Olen ajatellut esitellä aikaansaannoksiani nyt erikseen mutta sitten jouluna laitan tunnelmakuvia miten kukin pääsi omalle paikallensa ja mitä mistäkin sitten loppujenlopuksi syntyi.
Vinkki!
  • Joulupallojen sisälle olen laittanut styroxpallot ja näin ollen säästän materiaalien kulussa huomattavasti.
  • Pallot ovat kevyet ja niiden ripustus heikompaakin materiaaliin onnistuu.
  • Jos ison pallon huovutus tuntuu hankalalta, tee vain alkuhuovutus ja laita pallot pyykkikoneeseen pesupussissa.
  • Saat hyvän tuloksen jos villat ovat tasaisesti pallon ympärillä.

2 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

On tosi nättejä! Pittääpä itekki kaivella joulukoristelaatikot varastosta ja kehitellä niistä jotaki uutta.
Pesukonehuovutuksesta tuli mieleen ne 'ötökät', joita teit kerran pikkusille joululahjaksi. Käytiin vkloppuna ukkilassa ja sielä ne oli edelleen ko uusia.

Villainen kirjoitti...

niin tuunausta vaan.. hyviä tulee:)
Kaikki kestää jos muistaa hoitaa välillä, siis niitä ötököitäkin:)

Blogiarkisto