tiistai, 20. joulukuuta 2011

Leipomon vuokia..

Sain kolme leipomon pientä kuivakakku-vuokaa siskoseltani. Olivathan ne niin nättejä, ettei niitä kaapin perukoille voinut laittaa. Meillä ne toimii ainakin joulun ajan lautasliinojen ja kahvikuppiservettien pidikkeenä.

 Ehkä joskus myös leivon muutaman kakunkin niillä:)

maanantai, 19. joulukuuta 2011

Makeat Joulukortit



Ajatus kaunis ja makea. Mutta vain murto-osa kyseisen makean kortin saajista sai pussin näin komeana.
Nimittäin... Missä lienee syy mutta postin kolahdettua alas luukusta on kirjeessä ollut pelkkä komea marmeladilevy, josta kukin on varmasti saanut miettiä, mitähän se rouva on nyt keksinyt:) Tällaista siis.. Levykin on siis syötävää mutta ajatus ei nyt vaan toiminut niinkuin piti.
Vastustihan minua jo teko vaiheessa..pienet ja vähän suuremmatkin karkkihiiret. Tarkoin yritin varjella niitä pöydällä mutta tietäähän sen että hiiret ovat vikkeliä.

torstai, 15. joulukuuta 2011

Bambi ihanuuksia Lidlistä

Katsokaahan, mitä oli tänään Lidlissä myynnissä; Pakkohan ne oli saada ja vielä molempia värejä.
Tyttö tosin ei ole vielä näin iso mutta varastoon kuitenkin. Olen pistänyt merkille, että Lild:n lastenvaatteet ja muutkin vaatteet ovat hyvä laatuista tavaraa. Ainakin siis minulle osuneet kappaleet. Hintakaan ei usein hirvitä. Ja aivan yhtä söpösiä ovat kuin muissakin kaupoissa.
Kuvat vaan eivät oikein anna oikeutta ja tuo hihakin jäi ihmeellisesti mutta kun kiireellä yrittää kertoa asiaa niin jokinhan ei koskaan mene niinkuin pitäisi ja nyt se oli tuo hiha:) Jos haluat samanlaiset kannattaa pitää kiirettä, ainakin tässä meidän lähimmäisessä myymälässä ne oli aika lopussa jo.. Niitähän ei tunnetusti ole kuin muutamia kappaleita:)

maanantai, 12. joulukuuta 2011

Ihanat käpyset

Pakko laittaa linkkiä tänne .



 
Ensi vuoden koristeet massasta näin
tai sitten
näin hehkulampuista:)
 
En yleensä harrasta tätä linkitystä mutta näissä oli sitä jotain.. suurenmoista. Varmasti menee kokeiluun molemmat.
 
Nuo kävyt sopisi vaikka pihakuuseenkin koristeeksi, näin joulun alla.
 
 
 
 
 

sunnuntai, 11. joulukuuta 2011

Naiselliset Huopikkaat






Huhhuh, 500g erittäin kovaa työtä, hopean ja timanttien kera.
Monta tuntia hikistä ja kovaa työtä.
Joutui siinä uusi omistajakin koville. Muottina kun toimi.
Omaan jalkaan ja omalla koolla valmistettuna saa parhaan tuloksen.
Ihanne olisi minusta se että omistaisin huopikaslestit, puiset sellaiset. Silloin saisi paukuttaa ja kovaa, kaikki ylimääräinen turhautuminen ja stressi katoaisi heti. Olisihan se myös tilauksien kannalta hyvä asia, kun omistaisi ne lestit. 
Saa laittaa viestiä, jos tietää mistä sellaiset voisi löytää:)

Huopikkaissa on siis myös omatekemää hopealaattaa: Villainen-teksti. Sitten tein vähän tuunausta parista erilaisista hopea korviksista. Ihan nättiä, eikös vaan:)

Joskus vuosia sitten kun tein itselleni huopikkaat, ajattelin että nämä oli kyllä ekat ja viimeiset mitkä teen aikuisten koossa mutta kuinkas kävi, nämä ovat jo toiset ja lapsille olen tehnyt useampia:) Näin voi käydä kun menee ääneen sanomaan.. ei silti huono asia ollenkaan.

perjantai, 9. joulukuuta 2011

1,60 €:LLä rakkautta kirpparilta


Kaksi ihanan isoa säkkiä kudetta, retrovaatteista ja muista raikkaista väreistä koostettuna löysin jokin aikaa sitten kirppikseltä 0,80€/säkki. Ja minä kun olen värien ja kuosien kalastaja niin ehkä jo arvannettekin minkä tähden nämä säkit ostin?
No, katsokaas tätä kuvaa alla..


Pikkusia punasia pilkkuja valkosella pohjalla ja punaisella pohjalla valkosia pilkkuja.. en voinut vastustaa. Ja hieman onneakin taisin mukana saada, sillä sain elämäni ensimmäisen virkkuu maton onnistumaan. Riemulla ei kyllä ollut rajaa sillä hetkellä, kun matto valmistui:) Toki materiaalitkin antoivat varmaan paljon anteeksi, olihan kuteet hyvin erilaisia ja paksusia. Mutta pääasia on se että nyt on matto onnellisesti virkattuna ja omalla paikallansa, tyttären huoneessa.. Joka on siis projekti, hiljaa hyvä tulee:) 

keskiviikko, 7. joulukuuta 2011

Keittiön Joulu..





Samat huopatossut karkkiyllätyksineen. joka vuosi ikkunalla tms. sellaisessa paikassa josta sen saa nätisti roikkumaan. Tänä vuonna tossut tulivat liian alhaalle, vai mitkä pienet tonttuset ne aina käy tyhjentämässä? Salaa, ihan hiljaa, pienen pieni rapina vain kuuluu silloin tällöin ja kas herkut on jo kauniissa pienessa nassussa, suu ympäriltä suklaassa. :)

Toisella puolella seinää löytyy, kuusi helminauhalla ja kuusen alla ihanat ledikynttilät, valaisevatki nätisti ja toimivat sähköllä. Ei ehkä niin tunnelmallisen kuin oikeat mutta lähes varmin ja turvallisin tapa saada kynttilän tuntua lapsiperheessä. Ihanat.
Lasivadissa, joka vuosi kasvava lasipallo ja erikoispallot kokoelma. (keräilyä?ehkä:)

Jotain ihan uutta sentään sain keksittyä tänäkin vuonna, vaikka huovutus on jäänytkin niin vähälle, joksikin aikaa.  Katsokaa, Niin ihanaiset lasikoristeet stocmannilta. Ikean verhovaijeri viritettiin ikkunan yli ja siihen nipsuilla roikkumaan. Vaijeriin voi sitten joulun jälkeen ripustaa kaikkea kivaa ja kun tarvii ikkunaa aukaista tai pestä, tämä vaijeri on tosi helppo ruuvata irti.
Sellaisia pieniä mutta iloisia asioita löytyy mm. keittiöstä:)

maanantai, 5. joulukuuta 2011

Tunnelmia makuukammarista




Valoilla ja varjoilla on mukava leikkiä. Tunnelmat on niin erit molemmissa kuvissa.
Makuuhuoneen jouluvalot ovat tänä vuonna lyhdyssä. Ja niin nätit ovat että.. miksi en sitä aikaisemmin hoksannut, mietiskelen.

Meidän sängyn yllä on puinen kyltti. Ihan tilaustyönä tehty meille, harmikseni en enään muista että mistä blogista tilasin mutta jos hoksaat olevasi tekijä laita kommenttia. Onhan se niin kaunis.

Tämä joulu lähenee kuin siivillä. Enhän ole vielä kerinnyt mitään tekemään. Tuntuu, että nyt jos koskaan ne joulukortit ja muistamiset jää niin viimetippaan kuin vain voi jäädä.  Harmittaa kyllä niin kamalasti kun joulua olisi niin mukava ja ihanata laittaa rauhassa ja nautiskellen,

siksipä kuva vielä keittiöstä:)