Olen niin niin kauan haaveillut tästä ihanasta kuusikko-tapetista tyttöni huoneeseen. Hinta on kuitenkin minun kukkarolleni liian painava. Tarpeeksi kauan kun haaveilin, keksin ratkaisun miten toteuttaa minun kuusikkoni. Vaivaa täytyi nähdä jopa 58 kertaa tai tuplasti.
Ostin Prismasta mustaa kontaktimuovia yhden rullan. Suunnittelin pahville oman kuuseni. Piirsin ja leikkasin. Maalasin seinän valkoiseksi. Ja aloin laittaa tarroja seinään. Kuusikossani kasvaa nyt 58 kuusta. Ja olen niin onnellinen, että selvisin alle 10€ kaikesta. Ja seinä todella näyttää tapetille.
Tapettikuva täältä.
Tarrat oli helppo laittaa ja ovat myös helposti irroitettavissa, jos joskus siihen kyllästyisin. Mutta nyt saan ainakin hymyn sillä huulilleni, aina kun ohitse kävelen.
Laitan seuraavassa postauksessa huoneesta enemmän kuvia, huone muuttui aikalailla kokonaan. Valitettavasti minulla ei ole kuin pari kuvaa ennen muutosta mutta siitäkin näkee tyyliä millainen mm. seinä oli ennen.
Kontaktimuovirulla kului aivan kokonaan, vain pieniä paloja jäi. Ja niitähän en roskiin raahtinut heittää, niistä keksii kaikkea kivaa, kuten vanhan kaapin oviin viirinauhaa.
Siitäkin lähikuvaa huomenna.
Uusi rulla täytyi silti hakea. Muutosta poikien huoneeseen myös luvassa. Taidan olla sellainen ihminen, jonka koti ei ole koskaan valmis. Muutoksia täytyy tehdä tietyin väliajoin. Mutta on tämä harrastus niin IHANAA. Ja kaikki muutokset täytyy tehdä köyhän naisen kukkarolla, se tekee tästä vielä mielenkiintoisempaa.:)
1 kommentti:
Ihana tapetti-idea kerrassaan. Mukavaa kun olet taas jatkanut blogisi kirjoittamista, käyn täällä aina silloin tällöin kurkkimassa :)
Lähetä kommentti