maanantai 24. helmikuuta 2014

Kirjovirkkausta..

 
Virkkauksesta innostuneena olen vieläkin innostuneempi kirjovirkkauksesta.
Sitä olen nyt tutkinut ja hutkinut. Purkanut ja kokeillut.
Jotain valmistakin olen saanut virheiden kera aikaiseksi.
Tuttiketjun.
Tuttiketjuun tarvittavia osia voi ostaa Nappikauppa Punahilkasta.
Nopea ja mukava nettikauppa.
 
 
Olin kyllästynyt siihen, kun tutti oli aina hukassa ja milloin mistäkin sitä yöllä etsin.. Huhhuh, pimeän näköni ei ole sieltä parhaimmasta päästä. Valkoinen tutti ja valkoinen lakana. Voitte vain kuvitella, kuinka mukavaa se oli. Päätin tehdä tuttiketjun, hiukan erilaisen. Jo löytyy tutti.
Vielä on parin ketjun ainekset, katsotaan tehdäänkö tuttiketjuja kuin kaulakoruiksi. Vaatteisiin sopivat, joka päivälle omansa.
 
Kirjovirkkauksesta innostuin nyt niin, että tilasin Molla Millsin Virkkuri-kirjan toistamiseen. Olen siis jo aikaisemmin sen tilannut ja palauttanut. Silloin en ollut niin ihastunut tekniikkaan, nyt olen. Suunnitelmia jos minkälaisia olen paperille piirtänyt, nyt vain kun pääsen vielä kudekauppaan. Mitähän ihanaa sitten syntyy?
Ainakin mustaa ja valkoista, ehkä minttua ja keltaista:)
Jännittää jo..
 


Virkkuri
 
 

Ei kommentteja:

Blogiarkisto