tiistai 1. huhtikuuta 2014

Minun HunajaKennoni

 
HunajaKennoni Mun.
 
KuusiKulmio, Hyllyni.
 
Oma & Mieheni yhteinen pikku projekti.
Lauantai-illan.
 
Niin Minun.
 
Tänään menen hakemaan lisää materiaalia minttu-kennon tekemiseen.
 
Täytyy saada kaveri ehdottomasti viereen.
 
Ja niin minttuinen.

 
Niin monta ideaa ja ajatusta miten tällaisen voisi käsitellä.
Haluaisin  tehdä kaikista omansa.
Niitä tulisi ainakin kymmenen, ehkä enemmänkin.
 
Minulla on kulunut vuosia edellisen puutyön tekemiseen ja nyt havahduin kuinka sitä tuoksua ja tekemistä olinkaan kaivannut.
Se on niin tuoretta ja niin rentouttavaa.
Pienkalusteita, pieniä projekteja.
Vaikka jämäpuusta kuten tämäkin yksilö.
 
Minä nautin.
 
Tässä kuva vielä siitä puuvalmiina, ei hiottuna.
Yhden sivun koko n.20cm.
 
Hintaa tälle ei kertynyt kuin seinäkiinnikkeiden verran, koska jämäpuuta en laske. ( oli joutua pataan)
Seuraavalle hintaa tulee kuitenkin puun ja maalin verran.
Mutta tekeminen oli niin ihanaa ettei se haittaa.

 
Arvontaan voi vielä osallistua, klikkaa itsesi oikeasta laidasta kuvan kohdalta mukaan.
 
Nautitaan Tiistaista ja Käsillä tekemisen tuomasta Riemusta yhdessä:)
 
Ja tämä ei ollut aprillia:)

Ei kommentteja:

Blogiarkisto