tiistai 15. huhtikuuta 2014

Muutosta Jääkaappi/Pakastimien oviin

 
Meillä on ollut kurja tuuri meidän jääkaapin ja pakastimen suhteen.
Tuntuu että hajoaa käsiin.
4 vuotta ne kestikin.
Milloin mikäkin osa murtuu.
Pari lasi hyllyäkin on rikkoontunut, tosin lasten toimesta.
 
Täytyi keksiä jotain suht edullista ratkaisua, että saadaan kahvat taas oviin. 
Alkuperäiset olivat sen verran arvokkaat, että aloin miettimään jotain nättiä  ja edullisesti.
 Kaapithan menee luultavasti vaihtoon kuitenkin jonain kauniina päivänä, kun viimeinenkin osa hajoaa.

 
Minun ratkaisuni oli käynti suutarille.
Parkkinahkaa.
Suutari leikkasi mittani mukaan palaset ja ompeli koristetikkaukset haluamallani langalla sopivan matkan päästä reunoista.
Miehen kanssa ruuvailtiin sitten itseporautuvilla ruuveilla kahvat kiinni.
Ja hyvät on ollut
ja
kestää.
Ajan kuluessa värit vain paranee.
Kun kaapit menee vaihtoon parkkinahka menee vaikka laukun kahvoiksi.

 
Pojan innostuskin oli suuri kun huomasi kahvat:
" Nyt pääsee hakemaan maitoakin, kun on kahvat".
Minun silmää ne ainakin miellyttää.
 
Joku kyllä saattaa taas ajatella, että on se emäntä taas ollut vauhdissa, kun on tuollaiset laittanut..
Olen kyllä itsekin huomannut tekeväni, joskus hyvinkin erikoisia ratkaisuja mutta tämä onkin köyhän naisen budjetilla toteutettu.
:) 
 
Vanhojen reikien peittämiseen käytettiin muovisia ruuvin kannan tulppia tms.
 

 
Ostin tässä taannoin Lidlistä paketin Siemeniä.
Maksoi alle 2€.
Viime vuodesta vieläkin lannistuneena yritin tällä yhdellä paketilla pihvitomaatteja.
JA
nyt ne ovat jo noin kauniita ja terhakoita.
 
Ja noin kaunis kasvatusohje lappukin oli mukana.
 
Toivon niin paljon, että näistä saadaan vielä oikein isoja tomaatteja kasvihuoneeseen kasvamaan.
Nyt vaan odottelen ja Ihailen joka päivä, kun kasvavat silmissä:)


1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kauniit kahvat!

Blogiarkisto