Meidän Äitienpäivä kului Lapissa ja siksi äitienpäivä postaus hiukan myöhässä.
Mummu ja Mamma saivat lahjaksi Tomaatin taimia.
Diy-purkeissa.
Sekä Pojan askarteleman kortin ja puisen kasvitikun.
Tämähän on sellainen helppo Diy-idea, jota voi hyödyntää moneen.
Maalia vaan Ananas purkin kylkeen ja teippiä koristeeksi.
Nauhaa ympärille sekä kortti tekstillä.
Siinä on valmis lahja tai vaikka yrteille hyvä purkki.
Jos kauemmin kasvattaa tainta purkissa kannattaa tehdä reiät pohjaan vaikka naulalla. Ehkä jonkinlaista salaojaa kanssa.
Kaunista Katsottavaa ja maistuvaa hyvää samalla.
Äitienpäivänä kävin sitten hiukan ostoksilla Haaparannan Rustassa.
Suosittelen.
Halpaa, laadukasta ja niin kaunista tavaraa täynnä.
Nyt mukaan tarttui serviettejä ja ihania perhosen mallisia käsintehtyjä koristeita. Kuvaa niistä myöhemmin.
Sekä
Mustavalko pilkullista lahjapaperia ja maljakoita.
Lapsille uusia söpöjä astioita ruokailuun.
Niin ja Kesäkukille hienot pussit mutta niistä sitten kun päätyvät käyttöön.
Tämä riippumansikka löytyi pikareissusta Oulun Bauhauksesta.
Nyt täytyy etsiä sille arvoisensa ruukku.
Tuoksu oli mitä parhain.
Tänään on sitten maalattu urakalla tytön kanssa.
Aurinkoja, Kukkia ja Ankka Lintuja.
Minua ulkona odottaisi monet projektit ja mieleisin niistä on ehkä eräs vanha ikkuna.
Toivottavasti kohta aurinko paistaisi ja pääsisin pihalle hommiin.
Sitä odotellessa pestään pyykkiä reissun jäljiltä:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti