perjantai 12. joulukuuta 2014

- Luukku 12 -

 - Luukku 12-
´
Diy
Origami-pallo valot.
House Doctorin valaisimiin ihastuneena päätin tehdä omani köyhän naisen versiona.
Ja näin valaisimien hinta oli vain murto-osa aitojen valojen hinnasta.

 
Ohjetta löysin netistä täältä.
Sivuilta voi myös tulostaa valmiin taittelupohjan. 
Aikaa ja vaivaa näihin sai kyllä kulumaan.
Jonkin aikaa meni, että edes hoksasin miten tämä pallo kasataan.
Mutta sitten, kun tajusin valmistui niitä aika nopeaa.
Tähän valosarjaan valoja tuli 15kpl:tta.
 


 
Pieni vinkki taitteluun, jos innostut kokeilemaan.
Älä luovuta, minäkin heitin kolme ensimmäistä roskakoriin.
Ja siinä vaiheessa ajattelin luovuttaa  mutta sitten katsoin YouTubesta videonpätkän, jossa pieni poika taitteli vielä vaikeampaa palloa tuosta vain, päätin että kyllähän minäkin osaan.
Ja niin osasin ja tajusin.
Jotta tämän saa taiteltua oikein ja haitariksi, taittele ensin reunat.
Kun reunat menee oikein menee keskikohta itsestään.
Materiaaliksi käy ihan tavallinen A4 tulostuspaperi.
 
Kun taittelu alkaa sujua tulee varmasti tehtyä muitakin kokoja ja materiaaleja.
 
Kysy, jos haluat tietää lisää.
 
 
Yksi vaihtoehto tulossa myöhemmin:) 
 

Ei kommentteja:

Blogiarkisto