maanantai 9. helmikuuta 2015

Lapsuuden Korurasia..

..on kokenut pienen muutoksen.
Tässä rasiassa olen aina säilönyt lapsuuden koruja, parhaan ystävän koruja ja kaikkea muuta .
Rasia on kärsinyt matkan ja vuosien varrella niin paljon, että nyt kun tyttö sen kaapista huomasi oli aika laittaa sitä hieman kuntoon.
Tytön lapsuuden koruaarteet saadaan rasiaan talteen.
 Ja kuka tietää vaikka rasia kestäisi vielä niinkin kauan, että antaa omalle tytöllensä.
No, aika ja vuodet näyttää sen.
 
 

 
Rasian sisällä oleva Ballerina oli tehnyt katoamistempun ja muistelinkin että jalat taisivat olla poikki, että olisinko roskiin laittanut.
Kankaat ja peili olivat kuluneet aika kelvottomiksi.  
Tytön toive väristä oli edelleen vaaleanpunainen.
Itse olisin halunnut minttua tähän mutta koska tytölle tämä tulee kuuntelin hänen toivettansa.
 

 
Nyt kun meillä on prinsessavaihe menossa, päätin hieman timantteja laittaa rasian pintaan.
Nopea tuunaus maalilla ja timanttitarroilla.
Rasian salpaa kulutin hiukan jo valmiiksi, ei haittaa sitten vaikka kuluu enemmänkin.
 
 
Rasian sisälle laitoin kimaltavaa kullanhohtoista sinipohjaista kangasta.
Peilin päädyin vaihtamaan ihan oikeaan, koska en raaskinut laittaa montaa euroa peilipinnan uusimiseen. Siihenkin hiukan koristetta piti laittaa.
Ballerinan virkaa toimittaa lelulaatikosta löytynyt pinkki puinen tyttö.
Pieni reikä pohjaan ja tämä tyttökin tanssii sävelmän tahtiin.
 
 
 
 
Ja onhan meillä ollut tyytyväinen tyttö.
Äitikin kyllä.
 
On hienoa antaa jotain omaa lapsuudesta, omalle tytölle.
Tämä rasia on niitä harvoja asioita mitä minulla on edes tallella.
Annoin kaikki aina eteenpäin, jos koin etten enää sitä tarvitse mutta näin aikuisena sitä hoksaa, että olisi kannattanut ehkä säästää jotakin.
Mutta onneksi säästin edes tämän.
 
Olinhan korumaakari jo silloin
ja
olen edelleenkin:)
 
Mukavaa maanantaita.





Ei kommentteja:

Blogiarkisto