maanantai 25. toukokuuta 2015

Sadepäivien iloksi..

 ..kuvia kauneimmista kukista.
Kun ilmassa on sadetta jo monen päivän takaa tekee mieli piristystä.
Täytyy siis nauttia valoisan päivän kuvaotoksista, kukkasista. 
Kuvia katsoessa voi jo tuntea huumaavan tuoksun kesästä.

Tällä hetkellä hetkellä tunnen rakkautta ruusumanteliin.
Aivan ihana yksilö.
Tämän vyöhykkeen kasvihan se ei ole, joten pienenä kokeiluna täytyy tämän kasvatus ottaa.
Harmittaa kyllä suuresti, jos menetän tämän pakkas-ukolle tai vaikka pupuselle.
Parhaani yritän. 
Täytyyhän pihan muurahaisillakin olla ensi kesänäkin lempikukka paikallansa.
Istutuspaikasta laitan kuvia myöhemmin. 
Kukinta-aika voi tosin olla jo loppu ja tämä sadekkin verottaa puutarhan töitä.



Keittiön pöydälle vein eräänä päivänä tummanpunaisen pionin nuppusen.
Siitähän ei montaa minuuttia mennyt, kun kukka oli täydessä loistossaan.
Joka päivä väri muuttui mutta kauneus säilyi.
Valkoisena se sitten tiputteli terälehtensä.
Tämä oli sellainen taikapioni, joka sai lapsetkin aina lausahtamaan "mitääh, taas se on erilainen"



Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä sitruunani.
Se vain elää. 
Ympäriltä saan kaikki muut kuolemaan mutta tämä on ollut jo ainakin kolme vuotta.
Pikkuhiljaa olen siirtänyt suurempaan ruukkuun ja hiljalleen se kasvaa.
Näyttää kyllä milloin tarvii vettä ja tokenee rankastakin kuivuudesta.
Suosittelen laittamaan muutaman siemenen multaan, vaikka kesken leipomisen.

Nyt on hiukan saatu piristystä sateiseen päivään ja toivonkin huomiselle paljon aurinkoa.
Teillekin:)

Ei kommentteja:

Blogiarkisto