Näytetään tekstit, joissa on tunniste betoni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste betoni. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. syyskuuta 2015

Pala Kimpaletta ja puutarhan satoa


Pala Kimpaletta hopea-korun muodossa.
Ja viimeiset sadot pihaltamme.
Aika paljon ehdittiin jo napsia parempiin suihin.
Ja sehän maistuu aina parhaimmalle.


Betonilaatta polkua äidin majaan.
Liljojen voimakkaan tuoksun ohi ja omenapuiden välistä.
Satoa tuli mukavasti.


Meillä oli ensimmäinen vuosi että saatiin omenapuista makeaa satoa.
Aikaisemmin saldo oli n. viisi.

Päärynöitä tuli hurjasti mutta kokemattomuuttani taisin kasvattaa niistä liian pieniä jättämällä kaikki kukat kasvamaan satoa. Silloin ei ilmeisesti energia riitä kaikkia kasvattamaan suureksi.



Apulaisiakin tarvitaan aina.
Kasvihuoneeseen jäi vielä Zilga kasvattamaan ja kypsyttelemään satoa.
Ehkä kehitän sinne jotain lämmitystäkin, että varmasti satoa saadaan.

Nyt on kyllä jo syksy viikossa mennyt hurjasti eteenpäin.
Sehän tarkoittaa, että täytyy pian mennä syyskukkia ostamaan.

Muistuttasin vielä arvonnasta. Mukavasti on tullut facebookin puolella uusia tykkäyksiä.
Mukaan pääset siis tästä ja tästä.

Onnea arvontaan ja syksyistä viikonloppua:)


keskiviikko 5. elokuuta 2015

Pihan kaunein kukka & betonista


Pihan kaunein kukka ei paljon selittelyjä kaipaa.
Pioni.
...

Jäljelle jäi lasten toimesta yksi, joka hiljalleen alkoi aueta.
Päätin pelastaa kaunokaisen maljakkoon, että saisin nauttia siitä mahdollisimman paljon.
Kaunishan se on.
Pieni mutta niin huikea yllätys oli kyllä.
Arvoitus se oli kyllä loppuun asti, sillä en yhtään muista mitä olin laittanut kasvamaan.



Mansikoita, nam.
Ihan hassulle tuntuu että 9kg on meidän perheessä pistetty parempiin suihin, eikä yhtään pakkaseen.
No, odottelen vielä luomu mansikoita pakastettavaksi. 
Ne vasta herkkua ovatkin.
Pakkasestakin kun ottaa ei maku ole juuri muuttunut, eivätkä vetisty.

Blogeja lueskellessa törmäsin ihaniin itse valettuihin betoni laattoihin.
Täytyi itsekkin oikein ruveta tilamaan muotit näihin ja sattuivatkin sopivasti olemaan alennuksessa.
Kaksi muottia ja kaksi kuivumis päivää muotissa + viikko ennen paikalle laittamista.
Mitään kiireellisen valua tämä ei kyllä ole.
Nyt vasta minulla menossa 4 pari ja yhtään ei vielä oikealla paikallansa.
Hiljaa siis hyvä tulee:)

Tällaista siis tänään helteen keskellä, seuraavaksi jälleen ehkä koru asiaa:)





keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Kevättä

 
 
Tulppaanit.
Keväiset ja niin mieltä sekä kotia piristävät kukkaset.
 
Blogeja lukiessani törmäsin oivaan vinkkiin tulppaanien kanssa.
Laita maljakkoon silloin tällöin lunta, säilyy tulppaanit pitkään ja hyvinä.
Kaunistahan se vain lisäksi on.
Sulanut lumi maljakossa.
 
 
Ostoksilla kävin Clas Ohlsonilla.
Löysin kauniin betonisen kynttiläjalan.
Hintakin alle 2,50€.
Minunkin  budjettini kesti tämän.
 
Betoni, se jonka vetovoima minuun vaan kasvaa.
Toivottavasti jossain vaiheessa vielä vähän enemmänkin.
No, haave se vain on.
 
Jos, joskus on kerrottavaa haaveesta lisää.. tulen heti kertomaan.
:)
 
Alakuvassa näkyy lempiastioita ja asioita.
Pienenä vinkkinä, että Halpa-hallin alehyllystä löytyy edullisesti nuo kauniit lasipurkit.
Karkkipurkiksi synttäreille. 
Vetoisuus 3L ja hinta 5€/kpl.
 
Mieleeni tulee vanhan ajan kioski, josta sai valita 2 tuota ja 3 tuota.. 1mk jo pieni mukava pussi koulumatkan varrella syötäväksi.
Tai yksi ojasta löydetty kaljapullo vietynä Irjan kiskalle.
Voi, tuota lapsuutta ja sen muistoja.
Ehkä minäkin joskus sen telineen keksin jostain, voin sitten tehdä lapsilleni vastaavaa mitä itse olen kokenut:)


sunnuntai 17. elokuuta 2014

DIY BETONI-Lamppuja

 
 

 
Kesän aikana tuli värkättyä muutama betoninen lamppu.
Tarkoitus oli tehdä vain kaksi mutta kun jokin pieni asia meni vinoon, tein uuden.
Tuli kaksi kakkoslaatua ja kaksi priimaa.
Priimat päätyivät vanhempieni uudistettuun makuuhuoneeseen.
Kera sinisten johtojen.
Johdot ostin Bauhauksesta.
Sähkötyöt sai tehdä mieheni.
 
Toinen keltaisista päätyi itselle ja toinen siskolleni valmistujaislahjaksi.
Omani on oikein rouhea valuvirheineen ja siskoni lamppu hieman värivirheellinen.
Betoni osan tein limonaati tölkkiin ja taisi käydä niin, että jäi Jaffat pesemättä. Nätti väri siitäkin huolimatta betonissa.
 
Lisäksi tähän samaan uudistettuun makuuhuoneeseen tein iltasanomien sivuilta inspiroituneena
DIY yöpöytä paketit.
Valitettavasti en ollut nyt laittanut linkkiä talteen mutta trendikäs helmiyöpöytä taitaa löytyä iltasanomien arkistoista.
 
 
Nämä on tällaisia koukuttavia pikku projekteja. Betoni materiaalina varsinkin.
Mieleni niin tekisi tehdä isoISO timantti pihalle.
Ihan vaan pieneksi käsityöksi ja isoksi puutarhan iloksi.
 
Nähtäväksi jää mitä ja milloin tapahtuu.
Vai jääkö tämä idea leijumaan ilmaan.
 
Olen tässä nyt reilun tunnin kirjoitellut tätä pientä tekstiä.
Monet tihutyöt on tässä välissä tehty äidin puutarhassa ja monet juoksut sekä torut olen saanut tehdä tänä aikana.
Koirakin otti ja karkasi.
 
Äidin oma aika ja kädentyöt tapahtuu tällä hetkellä lasten ehdoilla.
 
Nyt täytyy mennä katsomaan saanko koiran mentävän raon tilkittyä ;)




Blogiarkisto