.png)
Alkuperäisidea lähti Kaunis Pieni Elämä Blogista. Omastani ei niin hieno tullut mutta kuitenkin aika söötti. Lilaa kaksinkertaista ontelokudetta ja vaneripohja ovat materiaaleina. Retrokankaasta ompelin patjan suojuksen ja pilkkukankaasta pienen tyynynpäälisen.
Painoa tuli kyllä kopalle aika paljon, kun kude on kaksinkertaista ja pohja vaneria mutta kestääpähän kulutusta paremmin:) Ehkä, jos toisen tekisin niin en vaneripohjaa painon vuoksi laittaisi. Tai jos koppa olisi pienempi mutta tämä mitoitettiin tytön aika kookkaan nuken mukaan. Juuri ja juuri jaksaa kohta kolme-vuotias tyttö sitä kantaa.
Koppa on nopea virkata mutta minulle omat vaikeutensa aiheutti kuomu. Ei millään, ei sitten millään kuomu halunnut istua. Purkua ja virkkaamista siis riitti ennen kuin se alkoi miellyttämään minun silmää.
Kopasta paras kiitos tuli omistajalta itseltään: Näin ensi kerran, kun tyttö kantoi koppaa. Sanoin: voi, kun äiti niin tykkää. Tyttö siihen: Ei Äiti, Minä Tykkään:)
Ai niin, Ensimmäistä kuvaa klikkaamalla pääset Annen ihastuttavaan Blogiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti